Kittilässä sijaitseva Levi on yksi Suomen suosituimmista talvimatkailukohteista ja laskettelukeskuksista. Viime vuosina Leville on alettu matkustaa talven lisäksi myös muina vuodenaikoina. Erilaisia aktiviteetteja ja seikkailua riittääkin myös talvisesongin ulkopuolella. Lappi tunnetaan, ei vain neljästä vaan jopa kahdeksasta eri vuodenajasta, jotka ovat pakkastalvi, hankikantokevät, jäidenlähtökevät, yötön yö, sadonkorjuun aika, ruska, ensilumi ja joulukaamos. Levin ja koko Lapin puhdas ja miltei koskematon luonto ovat vertaansa vailla. Täällä saat nauttia arktisesta erämaasta ja hengittää maailman puhtainta ilmaa! Pallas-Yllästunturin kansallispuisto levittyy jopa 1020 neliökilometrin alueelle. Puistossa on jopa 500 kilometriä merkittyjä kesäreittejä, 500 kilometriä hoidettuja latuja ja yli 100 kilometriä talviretkeilyreittejä. Kesäreitit soveltuvat lyhyille päiväretkille ja pitkille vaelluksille. Talviseen tunturiluontoon pääsee suksilla, kävellen, lumikengillä ja paksupyörällä.
Keskikesän taikaa
Lapin kesä on ihan oma kokemuksensa, kun aurinko ei laske lainkaan toukokuun lopusta heinäkuun puoliväliin välisellä ajalla. Koko maisema vaihtaa väriä, kun luonto ja kaikki kasvit tulevat taas esiin paksun lumipeitteen alta ja tunturit hehkuvat keskiyön auringon valossa. Merkittävin muutos Lapin luonnossa onkin kesäisin valossa: aurinko hohtaa punaoranssisena, kuin lämmin auringonlasku, ja koko maisema heijastaa lempeää, lämmintä valoa.
Yöttömän yön aikaan aurinko valaisee lähes yhtä kirkkaasti kuin päivällä, joten matkailijat voivat tehdä vaikka mitä huolimatta siitä, mikä kellonaika on. Kannattaa kokeilla esimerkiksi patikointia yöllä! Levillä riittää tekemistä: laskettelukeskus muuttuu kesällä pyöräilijöiden ja patikoijien mekaksi, ja sen eri pituisilla pyöräily- ja patikkareiteillä pääsee nauttimaan Lapin autenttisesta luonnosta ja metsäpoluista. Vaihtelua Levin patikointireitteihin voi hakea kipuamalla Kätkätunturille tai vaeltelemalla sen lähimaastossa. Joulupukin mökki on yksi Levin kuvatuimmista paikoista: täällä, jos missä saat hienoja ja ainutlaatuisia Instagram-kuvia! Joulutarina-elokuvasta tutulle mökille pääset kesällä helposti gondolihissillä sekä Levitunturia kiertävältä Ice Age-jääkausipolulta tai kävellen gondolihissin ala-asemalta.
Ounasjoki Levin itäpuolella on Suomen pisin vapaana virtaava joki. Sen vedet suorastaan maanittelevat kokeilemaan melontaa! Kesäinen Levi on täydellinen paikka myös kanootti-, kajakki- ja SUP-lautaretkille. Ounasjoen virtaus on melko maltillinen ja siksi sen vesissä on helppoa meloa. Matkan loppuosassa on tiukka käännös, hirvasmukka, jossa on mukava hiekkaranta. Vesileikkien lisäksi Levillä voi myös golfata. 18-väyläinen kenttä sijaitsee Ounasjoen ja Levitunturin välissä, ja se on Suomen pohjoisin golfkenttä. Maasto on vaihtelevaa ja mielenkiintoista, ja maisemat taianomaisia. Kentällä voit törmätä myös Lapin eläimiin, kuten poroihin, kettuun tai hiiripöllöön!
Levillä voi pyöräillä myös talvella, mutta kesäisin hurjapäät pääsevät testaamaan alamäkipyöräilyä ja maastopyöräenduroa. Fat-bikeilla pääset nauttimaan luonnon rauhasta, ja maanteillä voi polkea pitkänkin lenkin. Levi Bike Parkissa löytyy ratoja niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin pyöräilijöille. Levin seikkailupuisto on lapsiperheiden mieleen. Pohjoismaiden suurimmassa aktiviteettipuistossa voit mm. kiipeillä seikkailupuistossa, harjoitella liikennesääntöjä liikenne- ja leikkipuistossa, hyppiä trampoliineilla, skeitata, tai pelata tennistä, padelia, minigolfia ja frisbeegolfia.
Paikallinen kulttuuri
Levillä kannattaa tutustua myös lappilaiseen kulttuuriin ja Lapin mystiikkaan. Levi Summitin yhteydessä sijaitseva Samiland-näyttely tutustuttaa pohjolan alkuperäiskansaan, saamelaisiin. Samilandin sisänäyttelyssä opit koltta- ja tunturisaamelaisten eroista, perinteisistä saamelaisista elinkeinoista ja muinaisista taruhahmoista. Ulkonäyttely esittelee saamelaisia rakennuksia ja poronhoitoa.
Särestöniemi-museo Kittilän Kaukosessa esittelee paikallisen taiteilijan, professori Reidar Särestöniemen taidetta sekä asuin- ja työympäristöä. Vuonna 1925 syntynyt ja 1980-luvun alussa kuollut Särestöniemi on yksi Suomen tunnetuimmista taiteilijoista ja aikansa merkittävin lappilainen taiteilija. Museon alueeseen kuuluvat Särestöniemen suvun tila rakennuksineen, Reidarin lapsuudenkoti Vanha Särestö sekä taiteilijan rakennuttamat galleria ja atejee, niin kutsuttu Reidarin Särestö.
Paikallinen ja palkittu perheyritys HaliPuu vie sinut nauttimaan puhtaasta ja rauhoittavasta Lapin luonnosta. Täällä pääset hengittämään maailman raikkainta ilmaa ja tuntemaan ikiaikaisten puiden voiman.
Loihtua on Kittilän Könkäällä 10 kilometrin päässä Levin matkailukeskuksesta sijaitseva värikäs majatalo, joka kutsuu nauttimaan Lapin taianomaisista elämyksistä. Idyllisessä pihapiirissä on mm. tilava kota, sepän paja, joogatila, hoitoaitta ja kolme saunaa. Kävelymatkan päässä on myös poro- ja huskytilat.
Levin syksy ja ruskan väriloisto
Syksy on eittämättä yksi Levin kauneimmista vuodenajoista ja vierailuajankohdista. Yötön yö päättyy, päivät lyhenevät ja luonto alkaa valmistautua taas pitkään ja lumiseen talveen. Ruska Lapissa on jotain aivan uskomatonta: keltaisen, oranssin ja punaisen eri sävyt hehkuvat erämaan ainutlaatuisessa luonnossa. Parhaimmillaan ruska on syyskuussa. Ruskan ja muiden luontoelämysten lisäksi Levin syksy tarjoaa myös paljon aktiviteetteja. Syksyllä Levillä voi ratsastaa, patikoida, vaeltaa, pyöräillä ja meloa. Kalakin syö syksyllä; alueen lukuisat joet ja järvet kutsuvat kokeilemaan kalaonnea!
Pimentyvien öiden myötä revontulet palaavat Lapin taivaalle yleensä elokuun lopussa. Toisin kuin voisi kuvitella, revontulia esiintyy syksyllä useammin kuin talvella, ja niiden havainnointia helpottavat musta maa ja häiritsevän hajavalon vähäisyys. Revontulikauden aktiviteetteja on Levillä runsaasti. Revontulia voi jahdata hevosen selästä, meloen tai opastetuilla kierroksilla, ja niiden alla voi risteillä lautalla. Ammattilaisvalokuvaajan opissa pääset tutustumaan revontulivalokuvauksen nikseihin.