Pohjoisimman Lapin matkakohteet kattavat suuren osan Suomen Lapista ulottuen aina Tankavaaran Kultakylästä Suomen pohjoisimpaan kylään Nuorgamiin. Matkan varrella on mielenkiintoisia saamelaiskyliä. Eri puolella Lappia puhutaan kolmea eri saamen kieltä: inarinsaamea, koltansaamea ja pohjoissaamea. Inarinsaamen kulttuuriin ja perintöön voi tutustua muun muassa Saamelaismuseo Siidassa. Koltansaamea sen sijaan puhutaan Sevettijärven, Näätämön ja Nellimin kylien alueilla. Nuorgam on Suomen ja koko Euroopan unionin pohjoisin kolkka. Sieltä matkaa voi jatkaa kätevästi Jäämerelle asti tai sisämaata kohti Lemmenjoen kansallispuiston alueelle. Utsjoelta Karigasniemelle pääsee autotietä pitkin Tenojoen kauniissa maisemissa Norjan rajalle asti.

Pohjois-Lappiin voi ja kannattaa matkustaa vuoden ympäri, sillä sen uniikki ja oma elävä kulttuuri, unohtumaton tunturiluonto, lukuisat aktiviteetit ja kaksi Suomen suurinta kansallispuistoa ovat vailla vertaa. Pohjois-Lapin palvelut ovat korkeatasoisia, ja sen koskematon ja arktinen erämaa kutsuvat matkailijoita kauempaakin.

Photo: Juha Kauppinen - Lapland North
Photo: Irina Salomaa - Lapland North


Unohtumaton roadtrip pohjoisimpaan Lappiin

Kansallispuistot ja erämaa-alueet kattavat ison osan Pohjois-Lapin alueesta. Roadtrip suuntaa alkuperäisiin saamelaiskyliin ja uskomattomaan luontoon niiden ympärillä. Tankavaaran Kultakylässä pääset huuhtomaan kultaa sekä tutustumaan Lapin kultakuumeen ja kultaryntäyksen historiaan kultamuseossa. Tankavaarasta matka jatkuu Saariselälle ja sieltä Kaamasen kunnan kautta Ivaloon ja Inariin. Täältä tie kaartaa kohti länttä ohittaen sekä Muotkatunturin erämaa-alueen että Kevon luonnonpuiston. Karigasniemen kylä Inarijoen varrella on suosittu kalastuspaikka. Matka jatkuu E6-tietä Tenojokea ja Norjan rajaa pitkin Utsjoen kautta Nuorgamiin asti. Tenonlaakson reittiä tituleerataan Suomen kauneimmaksi tieksi, eikä suotta: tällaista tunturi- ja jylhien jokilaaksojen maisemaa ei löydy mistään muualta Suomessa. Nuorgamista E6-tie jatkuu Norjaan ja Jäämerelle sekä sieltä takaisin kohti sisämaata Neidenin kylään. Täältä tie jatkuu 92-kantatienä Kaamaseen ohittaen kolttasaamelaiset Näätämön ja Sevettijärven kylät.

Photo: Irina Salomaa - Lapland North
Photo: Lapland North
Photo: Kota Collective

Utsjoen kunta

Utsjoen alue Karigasniemeltä Nuorgamiin on yksi kauneimmista, mutta samalla myös harvemmin matkustetuista kohteista Euroopassa. Utsjoki on Suomen ainoa kunta, jonka väestöstä enemmistö on saamelaisia; nytkin noin puolet kunnan asukkaista puhuu äidinkielenään saamea. Täällä, kuten myös Nuorgamin ja Karigasniemen kylissä, matkaajat pääsevät tutustumaan aitoon paikalliseen kulttuuriin. Tenojoki on tärkeä koko alueella; se toimii Suomen ja Norjan rajana, mutta tarjoaa paikallisille kalastajille myös pääelinkeinon. Kalastus on myös alueen tärkeä matkailuvaltti.

Utsjoen kirkkotuvat viiden kilometrin päässä keskustasta ovat yksi alueen kiinnostavimmista retkeilykohdista. Entisöityjä tupia on 14, ja osa niistä on peräisin jopa 1700-luvulta. Vielä 1930-luvulla kirkkotupa-alue oli ahkerassa käytössä. Kirkkotuvat olivat vuosisatojen ajan kansainvälinen kohtaamis- ja markkinapaikka. Utsjoen kirkko kirkkotupien vieressä on Venäjän tsaari Nikolai I:n rakennuttama. Uljas kivikirkko valmistui vuonna 1853. Välimaan saamelaistila löytyy Kaldoaivin erämaa-alueelta. Se rakennettiin vuonna 1858 Tenojoen varrelle vuosisataisille pyyntipaikoille. Nykyisin tila on historiallinen ulkomuseo, joka kertoo saamelaisten menneisyydestä ja elämästä Suomen pohjoisimman laidan karunkauniissa luonnossa. Utsjoelle voi suunnata milloin vain, niin kesällä kuin talvellakin. Täällä kaamos ja yötön yö ovat pisimmät Suomessa!

Photo: Kota Collective
Photo: Lapland North
Photo: Kota Collective

Ivalo – kylä kultajoen varressa

Inarin kunnassa sijaitseva Ivalo on todellinen portti pohjoiseen. Täällä sijaitsee Suomen pohjoisin lentoasema sekä Inarin kunnan hallinnollinen keskus. Ivalo on alueen suurin taajama, ja sen monipuoliset palvelut kattavat kaiken tarpeellisen myös matkailijoita ajatellen. 180 kilometrin mittainen Ivalojoki virtaa rauhallisesti kylän halki ja on suosittu matkakohde. Kultaisena jokenakin tunnetun joen uimaranta Ivalossa tunnetaan sen pehmeästä ja valkeasta hiekasta.

Photo: Irina Saloma
Photo: Lapland North

Aktiviteetit ja seikkailut

Pohjoisin Lappi on täydellinen matkakohde eritasoisille pyöräilijöille ja vaeltajille. Kaksi Suomen suurinta kansallispuistoa sijaitsee täällä, samoin kuin luonnonpuisto, retkeilyalue ja kuusi erämaa-aluetta. Retkikohteita ja reittejä siis riittää! Avotunturipyöräily eli Open Fell Biking on paikallinen erikoisuus ja nähtävyys. Pyörällä voi polkea kohti avotunturin huippua tai mutkitella metsän siimeksessä. Avotuntureilla ei kasva puita, joten niiden maasto on täydellinen pyöräilyyn. Pyöräilyreittejä riittää kesäisin jopa 230 kilometriä ja ne ovat selkeästi merkittyjä. Reittien varsilla on taukopaikkoja. Talvipyöräilyreittejä on yli 80 kilometriä ja osa niistä on suunnattu vain pyöräilijöille.

Pohjoisimmassa Lapissa sijaitsee kaksi Suomen suurinta kansallispuistoa: Lemmenjoen sekä Urho Kekkosen kansallispuistot. Hyvin merkityt reitit sekä päivä- ja autiotupien tiheä verkosto tekevät alueesta eräilijän ja patikoijan unelman. Yli 70 kilometriä pitkä Lemmenjoki virtaa Lemmenjoen kansallispuiston halki ja on täydellinen paikka muun muassa veneilyyn. Lemmenjoki on myös historiallinen kullankaivuupaikka, ja edelleenkin alueella järjestetään kullanhuuhdontatapahtumia ja ohjattuja retkiä.

Pohjoisin Lappi tunnetaan sen vesistöistä. Tenojoki virtaa alueen länsi- ja pohjoisosissa, Saamenmaan mereksi kutsuttu Inarijärvi on Suomen järvistä kolmanneksi suurin, ja Lemmenjoki ja Ivalojoki ovat myös merkittäviä matkakohteita. Täällä vesille pääsee siis lähes missä vaan joko itsenäisesti tai ohjatusti meloen tai hyppäämällä vaikka jokiveneen kyytiin Lemmenjoella tai risteilemällä Inarijärvessä! Inarijärvi ja Lemmenjoki tarjoavat monen tasoisia melontareittejä, ja jos omia välineitä ei ole, alueelta voi vuokrata kanootteja ja kajakkeja. Tenojoella voi sup-lautailla ja Juutuanjoella voit osallistua hauskalle koskenlaskuretkelle.

Lemmenjoen tunnelmalliset jokiveneretket tarjoavat rauhallisempaa tekemistä sitä kaipaaville. Matkalla voi ihastella upeaa jokikanjonia ja sen tunturijonoja. Perillä taas tutustutaan luonnonkauniisiin Ravadas-putouksiin ja sen pauhuihin sekä nautitaan herkullisesta porokeitosta ja perinteisistä nokipannukahveista kakun kera. Samalla kuulet aitoa saamelaista joikua sekä tarinaa poronhoidosta. Ennen kotimatkaa piipahdetaan vielä vanhassa saamelaisessa pihapiirissä moikkaamassa poroja sekä Kaija Palton Ateljee Huopapirtissä ostamassa tai vain ihastelemassa upeita poronnahkahuopia ja huopatekstiilejä.

Inarista Siida-museon vierestä voi hypätä katamaraanin kyytiin kiehtovalle Inarijärven risteilylle. Matkalla pääset tutustumaan niin erämaajärven kauneuteen kuin saamelaisten kulttuuriin ja perintöön. Retkellä risteillään saamelaisten pyhän saaren, Ukonsaaren ympäri. Paluumatkalla ohitetaan Hautuumaasaaret ja niiden vanhat puuristit. Sään salliessa risteilyltä voi pyynnöstä jäädä Pielpavuonoon, josta on merkitty reitti Pielpajärven erämaakirkolle. Pielpavuonosta Inariin matkailijat palaavat omatoimisesti.

Retkeilyn ja aktiivisen tekemisen lisäksi pohjoisin Lappi tarjoaa tietenkin myös makuelämyksiä. Ravintolatarjonta on monipuolinen ja kattava, ja hyödyntää pohjoisen aitoja makuja. Liha tulee useimmiten alueen porotiloilta, kala taas on peräisin alueen omista vesistä tai jopa Jäämereltä, kun marjat, sienet ja villiyrtit kerätään läheisistä Lapin puhtaista metsistä. Yksi mainitsemisen arvoisista ravintoloista pohjoisimmassa Lapissa on arvostettu fine dining-ravintola Aanaar Inarin kirkonkylällä. Juutuanjoen rannalla sijaitseva Aanaar luo luonnonmukaisia ja ainutlaatuisia annoksia muun muassa jäkälästä, väinönputkesta, poronlihasta ja kalasta. Ravintolan gastronomia onkin hyvin yllätyksellistä eikä kliseistä Lappi-keittiötä. Suomen Gastronominen Seura valitsikin ansaitusti Aanaarin Vuoden 2020 ravintolaksi.

Herkullisen päivän ja kaikkien aktiviteettien päätteeksi Pohjois-Lapissakin kannattaa mennä saunaan rentoutumaan. Alueella on monipuolinen valikoima erilaisia saunoja perinteisistä moderneihin. Saunan yhteyteen voi liittää myös ruokailun alueen tunnelmallisissa ravintoloissa, ja saunoja voi varata myös yksityiseen käyttöön. Paikallisten oppaiden matkassa pääset halutessasi myös telttasaunaretkelle, savusaunaan ja avantouinnille.

Photo: Lapland North
Photo: Kota Collective
Photo: Lapland North

Saamelainen kulttuuri

Monikulttuurinen Inari on Suomen saamelaisuuden keskus. Täällä sijaitsevat niin Saamelaiskäräjät, Saamelaismuseo Siida kuin Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, joka on saamelaisten parlamenttitalo sekä kulttuuri-, koulutus- ja osaamiskeskittymä. Sajos on arkisin avoinna kaikille saamelaiskulttuurista kiinnostuneille. Talossa toimivat myös Saamelaisarkisto, Saamelaiskirjasto ja käsityömyymälä.

Siida on sekä saamelaismuseo että Ylä-Lapin luontokeskus. Siida vaalii saamelaiskulttuuria ja vahvistaa kävijöiden kunnioitusta luontoon. Siidan näyttelyt ja tapahtumat tarjoavat paljon tietoa ja uusia kokemuksia ikiaikaisesta ja elävästä saamelaiskulttuurista sekä arktisesta luonnosta. Siidassa järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia ja seminaareja, ja sen pysyviä näyttelyitä täydentävät vaihtuvat näyttelyt. Siidasta löytyvät myös museo- ja luontokauppa Siida Shop, ravintola Sarrit sekä Inarin matkailuneuvonta. Ulkomuseoalue on valaistu ja auki ympäri vuoden.

Tankavaaran Kultakylä on elämyskeskus vain 30 kilometrin päässä Saariselältä. Täällä pääset itse huuhtomaan kultaa, kesäisin joka päivä, ja Kultamuseossa tutustut Lapin värikkääseen kultahistoriaan ja kultakuumeeseen. Tankavaaran Kultakylän perustivat Lapin kullankaivajat lähes 50 vuotta sitten, ja nykyisin se on yksi Lapin tunnetuimpia matkakohteita ja nähtävyyksiä kattavine majoitus- ja ravintolapalveluineen. Tänne voit piipahtaa vain päiväksi tai jäädä yöksi tunnelmallisiin Kullankaivajien mökkeihin, nykyaikaisempiin Korundihuoneistoihin tai pihaleirintäalueelle. Tankavaaran Kultamuseo on maailman ensimmäinen ja ainoa kultahistoriaa kansainvälisesti esittelevä museo. Siellä voit tutustua Lapin yli 150-vuotiseen kullankaivuun historiaan, ihastella museon kivi- ja mineraalikokoelmia, käydä laajalla ulkomuseoalueella sekä oppia kultahistoriasta 20 eri maasta Golden World-näyttelyssä.

Photo: Kota Collective
Photo: Lapland North
Photo: Noora Portti - Lapland North

Tapahtumat

Alue tarjoaa lukuisia ja viehättäviä eri tapahtumia varsinkin kesäisin. Utsjoen Lumo – Ohcejohka šearrá – kulttuuriviikko järjestetään heinäkuun toisella viikolla 3.-9.7. Silloin luvassa on monenlaista tapahtumaa ja toimintaa etenkin saamelaismusiikkiin ja -kulttuuriin liittyen.

Kullanhuuhdonnan EM-mestaruudesta mitellään Tankavaarassa 20.-23.7. Kansainväliset kisat ovat mahtava kokemus koko perheelle!

Inariviikot järjestetään 21.-30.7. Vuodesta 2009 asti järjestetyn tapahtuman tavoitteena on koota yhteen alueen perinteisiä kesätapahtumia ja tuottaa uutta kesäohjelmaa asukkaiden ja matkailijoiden iloksi. Kymmenpäiväinen tapahtumasarja kattaa tapahtumia kaikenikäisille. Ohjelmistossa on niin kyläjuhlia, kultakisoja, lastentapahtumia, konsertteja, markkinatunnelmaa, näyttelyitä ja teatteria kuin retkeilyä, tanssia ja pelimanni- ja kirkkotapahtumia.

Ijahis Idja taas on alkuperäiskansojen musiikkitapahtuma, jota on järjestetty Inarin kirkonkylällä vuodesta 2004 alkaen. Elokuun 18. ja 19.päivä järjestettävä tapahtuma on Suomen ainoa saamelaismusiikkiin keskittyvä festivaali.

Photo: Juha Kauppinen - Lapland North